Musiikki kuuluu kaikille
En En En

Historiikki

Itä-Helsingin Musiikkiopiston keskeinen perustajajäsen ja kunniapuheenjohtaja oli rovasti Väinö Karhumäki (1916-2005). Piiripappina hän kirjoitti Roihuvuoren uutisissa huhtikuussa 1960: ”Eräs sellainen harrastus, jonka puhtain mielin jokainen voi antaa nuorillemme, on musiikki. Monille meille vanhemmille se on ollut maailman matkoissa usein suojeleva ja virvoittava ystävä. Tämä alue pitäisi olla myös tälle meidän nuorelle väellemme tarjolla ja asiallisesti viljeltävänä. Meillä on monenlaista musikaalista harrastusta täällä, ja on myös päteviä voimia neuvomiseen ja opettamiseen. Ettei tämä kaikki jäisi vain puuhailuksi ja epävakaiseksi yrittämiseksi ehdottaisimmekin, että näin lapsirikkaalle alueelle, joka tulevaisuudessakin on melko keskeinen, että tänne perustettaisiin joku musiikki-instituutti, ehkä musiikkiopisto, vaikka aluksi vähäisenkin muodossa. Toivoisimme, että kaikki asiasta kiinnostuneet tulisivat pohtimaan näitä kysymyksiä Porolahden kansakoululle pääsiäisen jälkeisenä tiistaina huhtikuun 19. päivänä klo 20. Tervetuloa nuoret ja vanhat!”

Tuon Porolahden kansakoululla pidetyn kokouksen jälkeen musiikkiopistohanke eteni siten, että Kannatusyhdistyksen perustamiskokous pidettiin 2.12.1964 ja opetustoiminta alkoi 21.9.1965.

Itä-Helsingin Musiikkiopiston historiikkia ”Neljä vuosikymmentä musiikkia” voi tiedustella opiston kansliasta.