Musiikki kuuluu kaikille
En En En

ITÄ-HELSINGIN MUSIIKKIOPISTON STRATEGIA

Hyväksytty 30.08.2010

1. Itä-Helsingin musiikkiopisto (IHMO) ja Itä-Helsingin musiikkikoulu (IHMU): nykytilanne

Itä-Helsingin musiikkiopisto on Itä-Helsingin musiikkiopiston Kannatusyhdistys ry:n ylläpitämä, vuonna 1965 perustettu oppilaitos, jonka toiminta-alue kattaa koko Itä-Helsingin. Opisto tarjoaa erityisesti itäisten kaupunginosien lapsille ja nuorille mahdollisuudet harrastaa klassista musiikkia järjestämällä laajan oppimäärän mukaista musiikin perusopetusta, musiikkileikkikouluopetusta sekä taiteen perusopetusta noudattava tanssinopetusta.
Opiston opetustoiminta keskittyy klassisen musiikin laadukkaaseen opettamiseen, tavoitteena oppilaan myönteisen musiikkisuhteen luominen, ja sen monipuolinen kehittyminen niin harrastajille kuin ammattiin tähtääville. Itä-Helsingin musiikkiopiston vahvuutena on useassa soittimessa Colourstrings–menetelmälle perustuva pedagogiikka ja sen jatkuva kehittäminen. Opiston opetussuunnitelmassa painotetaan yhteisöllisyyttä ja yhteismusisointi on keskeisessä asemassa. Opistoa tekevät tunnetuksi sen korkealaatuiset yhtyeet, kuten Helsingin Juniorijouset/ The Helsinki Strings.
Lisäksi IHMOn voimavaroihin kuuluvat puhallinorkesterit, ensiluokkainen pianonsoitonopetus sekä maan suurimpiin kuuluvat kitara- ja kanteleosastot.

Itä-Helsingin musiikkiopiston erityispiirteenä on vuonna 1999 perustettu Itä-Helsingin musiikkikoulu (IHMU), joka toimii osana Porolahden peruskoulua ja on osa Helsingin kaupungin peruskoulua. Koulun musiikkiopetuksen, joka on tavoitteellista ja päivittäistä, järjestää Itä-Helsingin musiikkiopisto. Koulun soitinopetus perustuu Colourstrings-menetelmään.

2. Toimintaympäristö

Itä-Helsinki on sosiaalisesti monipuolinen osa Helsinkiä. Osa Itä-Helsingin lähiöistä on edelleen voimakkaasti kasvavia ja alueelle muuttaa jatkuvasti uusia lapsiperheitä. Lisäksi aluetta kasvattaa Helsingin alueen laajeneminen itään, mikä tulee ajan mittaan edelleen lisäämään alueen asukasmäärää. Itä-Helsingille on luonteenomaista kaupungin vuokra-asuntojen ja maahanmuuttajien tuntuva osuus eräissä kaupunginosissa.
Itä-Helsingin kulttuurisen vireyden kehittämisessä IHMO:lla on tärkeä rooli; sen osuus alueen kulttuuritarjonnassa on huomattava. Musiikkiopiston toimintaa tekee tunnetuksi musiikkileikkikoulu, joka muodostaa tärkeimmän rekrytointipohjan musiikkiopistolle.

3. Arvot

Itä-Helsingin musiikkiopiston keskeisenä toiminta-ajatuksena on Zoltán Kodályn tunnuslause ”musiikki kuuluu kaikille”. Itä-Helsingin musiikkiopisto pyrkii järjestämään toimintansa siten, että jokaisella alueen lapsella ja nuorella sosio-ekonomiseen asemaan, etniseen taustaan, kieleen tai sukupuoleen katsomatta on mahdollisuus saada korkealaatuista musiikin opetusta.
Opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden henkistä kasvua ja persoonallisuuden lujittumista sekä luovuuden ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Laadukas ja tavoitteellinen oppiminen ohjaa oppilaita keskittyneeseen, määrätietoiseen ja pitkäjänteiseen toimintaan. Keskinäiseen kunnioitukseen perustuva vuorovaikutus opettajan ja oppilaan välillä ja yhteissoiton myötä kehittyvä vastuullisuus ja toisten huomioonottaminen ovat tärkeitä elementtejä lasten ja nuorten kasvamisessa yksilönä ja ryhmän jäsenenä.

4. Missio ja visio

Klassisen musiikin alalla Itä-Helsingin musiikkiopisto on alueensa tunnetuin kulttuuri-instituutti, jonka korkealaatuinen opetus nauttii alueen perheiden jakamatonta luottamusta. Musiikkiperuskoulu on houkutteleva oppilaitos, jonka asema on vakiintunut niin osana kaupungin peruskoulujärjestelmää kuin alueen perheiden arvostamana kouluvaihtoehtona. Tiivis yhteistyö vanhempien kanssa on oleellinen osa opiston ja koulun toimintaa.
Kansallisesti Itä-Helsingin musiikkiopisto on tinkimättömän korkeatasoisesta opetuksestaan tunnettu klassisen musiikin musiikkiopisto, jonka merkitys Colourstrings-metodin kehityskeskuksena on tunnustettu. Helsingin Juniorijousista on myös muodostunut merkittävä kansallinen ja kansainvälinen kulttuuri-instituutio, jota opisto ylläpitää ja kehittää.
Kansainvälisesti The East Helsinki Music Institute on tunnettu Colourstrings–keskuksena, joka järjestää säännöllisesti alan koulutusta ja jonka asema CS-sertifikaattikeskuksena on tunnustettu.

5. Strategiset tavoitteet ja kehittämiskohteet

a) Opetus ja metodi

IHMO tarjoaa oppilailleen hyvän oppimisympäristön, joka koostuu yksilöopetuksesta, orkestereista, yhtyeistä ja muusta ryhmäopetuksesta sekä musiikin perusteiden opetuksesta. IHMO:ssa vallitsee avoin, rohkaiseva ja myönteinen ilmapiiri, joka kannustaa oppilaiden aktiivisuutta, luovuutta, itsenäistä ajattelua ja oppimismotivaatiota. Hyvään oppimisympäristöön kuuluu keskinäiseen kunnioitukseen perustuva vuorovaikutus niin opettajien ja oppilaiden kesken kuin oppilaiden perheiden kanssa.
Tempo rubato -osasto ja aikuisosasto tarjoavat vaihtoehtoisia opiskelupolkuja.
IHMO:n erityisenä vahvuutena on Colourstrings (CS)-metodiin perustuva opetus, jonka ansiosta jo musiikkileikkikouluikäiset lapset saavat valmiuksia kiinnostuksensa ja taipumustensa mukaiseen soitinvalmennukseen. IHMO:ssa jatketaan CS-metodin kehittämistä ja soveltamista uusiin soitinryhmiin sekä yleisten aineiden opetukseen. IHMO tulee toimimaan kansainvälisenä CS-metodin kehittämis- ja koulutuskeskuksena.

b) Yhtyeet ja korkea laatu

IHMO on kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu korkeatasoisten oppilasorkestereidensa ja kamarimusiikkiyhtyeittensä ansiosta. Opisto kehittää edelleen Helsingin Juniorijousien ja muiden opistossa toimivien orkestereiden, kuorojen ja kamarimusiikkiyhtyeitten toimintaa laadukkaina yhteismusisoinnin kokoonpanoina. Opisto tukee orkesterin- ja kuoronjohtajien koulutusta.
IHMO tukee eri soitinryhmien yhteisprojekteja, jotka valmentavat oppilaita yhteissoittoon ja samalla kouluttavat opettajia oman soitinryhmän valmentamiseen. Soitinryhmien yhteisprojekteja myös laulu- ja tanssiosastojen kanssa tuetaan.

c) Ainejaostot ja niiden kehittäminen

IHMO:n voimavarat ovat klassisen musiikin opetuksen laatu, hyvät opettajat sekä laaja ja pedagogisesti edistyksellinen musiikkileikkikoulu. Ainejaostojen kehittämisessä panostetaan opetuksen korkean laadun ylläpitämiseen. Opettajien aloitteita strategian mukaisten uusien toimintamuotojen kokeiluun ja käyttöönottoon tuetaan.
Musiikkileikkikoulun osuus opiston näkyvyyden ja maineen ylläpitämisessä on keskeinen. Musiikkileikkikoulun kehittämiseen panostetaan ja sen kattavuutta koko Itä-Helsingin aluella parannetaan.
Teorian (”musiikin perusteet”) ja soitinopetuksen yhteyttä vahvistetaan.
Tanssiosasto on kärsinyt valtion tuen puuttumisesta, mikä on rajoittanut sen toimintamahdollisuuksia. Mikäli opisto pääsee valtion tai kaupungin tanssiopetuksen tuen piiriin, voidaan osastoa kehittää ja vahvistaa. Muussa tapauksessa on etsittävä yhteistyötä muiden tanssiopetusta harjoittavien tahojen kanssa opiston riittävän ja tasapainoisen tanssiopetustarjonnan aikaansaamiseksi.
Opiston yhtyeitten ja solistien esiintyminen opiston ulkopuolella lisää opiston mainetta ja näkyvyyttä. Opisto kannustaa opettajia ulkoiseen konserttitoimintaan, silloin kun se on pedagogisesti mielekästä. Konserttitoiminnan rahoituksen tulee kuitenkin olla pääsääntöisesti ulkopuolista. Rahoituksen hankinnassa ja konserttien järjestelyissä opiston yhtyeitten kannatus- ja tukiyhdistyksillä on keskeinen asema.

d) Henkilöstö

Musiikkiopiston menestys perustuu ennen muuta pätevään ja motivoituneeseen opettajakuntaan. Opisto kannustaa opettajia ammattitaitonsa kehittämiseen ja nojaa rekrytoinnissaan pääsääntöisesti avoimeen hakuun, jonka avulla varmistetaan pätevimpien voimien saaminen opiston palvelukseen. Tämä ei sulje pois työssä pätevöitymisen kautta tapahtuvan etenemisen (ns. tenure track) mahdollisuutta. Opiston henkilöstöpolitiikka määritellään erillisessä henkilöstösuunnitelmassa. Opettajien panosta opetuksen kehittämisessä tuetaan järjestämällä sekä koko opettajakunnalle että pienemmille ryhmille riittävästi aikaa yhteiseen suunnitteluun ja keskusteluun.
Eri ainejaostoja kannustetaan yhteistoimintaan.

e) Hallinto ja johtaminen

Luodaan avoimuuteen ja vuorovaikutukseen perustuva hallintokulttuuri.
Tiedonkulkua opiston sisällä parannetaan. Sitä varten laaditaan erityinen viestintäsuunnitelma, johon sisältyy myös ulkoisen viestinnän, konserttituottamisen ja markkinoinnin kehittäminen.

Opiston toimistotekniikkaa ajanmukaistetaan. Otetaan käyttöön tiedonvälitysjärjestelmä, johon sisältyy mm. verkkopohjaiset ilmoituskaavakkeet.

f) Puitteet

Opiston päätoimipaikka on Strömsin instituuttirakennus. Sen soveltuvuutta opiston käyttöön parannetaan yhteistyössä vuokraisännän, Helsingin kaupungin, kanssa. Toinen keskeinen toimipaikka on mm. tanssiosaston käytössä oleva Sahaajankadun tila. Sen käyttöä tehostetaan. Opisto tulee edelleen hakemaan ja käyttämään sivutoimipisteitä koko Itä-Helsingin alueella. Työolosuhteisiin sekä Strömsissä että sivutoimipisteissä kiinnitetään erikoista huomiota.

g) Yhteistyö

Yhteistyö perheiden kanssa on elintärkeää: erityisesti orkestereiden toiminnan turvaamisessa kannatus- ja tukiyhdistykset ovat oleellinen osa opiston toimintaa. Niille turvataan näkyvyys ja viestintämahdollisuudet IHMO:n sivuilla.
Perinteisiä yhteistyösuhteita Itä-Helsingin alueella toimiviin järjestöihin, Opetus- ja kulttuuriministeriöön ja kaupungin kulttuuri- ja koulutoimeen ylläpidetään ja syvennetään. Luodaan yhteydet alueen uusiin toimijoihin.
Yhteistyötä Sibelius-Akatemian, muiden musiikkioppilaitosten ja ammattiorkesterien kanssa ylläpidetään ja laajennetaan.