Musiikki kuuluu kaikille
En En En

Tietoa musiikkileikkikoulutoiminnasta

Musiikkileikkikoulutoiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti alle kouluikäisille lapsille. Uusien oppilaiden ilmoittautumisia on keväällä ja syksyllä. Vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella myös muulloin lukuvuoden aikana.

Lukuvuosi

Lukuvuosi jakautuu kahteen (2) lukukauteen (syys -ja kevätlukukaudet). Musiikkileikkikoulupaikka on varattu koko lukuvuodeksi, syyslukukaudella aloittaneelle lapselle ei tarvitse tehdä jatkoilmoitusta kevätlukukaudelle. 
Vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella myös lukukuvuoden aikana. Uutena aloittava oppilas voi tutustua yhden opetuskerran veloituksetta musiikkileikkiryhmän toimintaan.

Opetustunti voi olla avoimien ovien -tunti, vanhempainkoulutustilaisuus, joulu -tai kevätjuhla, musiikkileikkikoululaisille tarkoitettu ohjelmallinen yhteistilaisuus, konsertti tai muu musiikkikasvatusta tukeva toiminta. 

Musiikkileikkikouluopetusta järjestetään arkipäivisin. Itäkeskuksen Iiris-talon toimipisteessä opetusta on myös lauantaisin. Tunneilla käydään kerran viikossa. Oppitunnin pituus määräytyy lapsen iän ja valmiuksien perusteella.

Kalenteri lv. 2017 - 2018

SYYSLUKUKAUSI 2017 (tietoja päivitetään)

⇒   Ilmoittautuminen ma 14.8. - su 3.9.

⇒   Tuntien aloitus viikolla 34 (ma 21.8. alkaen) seuraavissa opetuspisteissä: 
      Itäsalmi, Kontula, Kulosaari, Laajasalo, Puu Myllypuro, Roihuvuori,
      Viikki ja Vuosaari (Helander-koti ja Gabrotalo)
⇒   Musiikileikkikoulun tuntien aloitus Itäkeskuksen Iiriksessä:
      - lauantairyhmät 26.8.
     
- tiistai-, keskiviikko-, torstai- ja perjantairyhmät ma 28.8. alkaen

⇒   Avoimien ovien -viikko ....
⇒   Syysloma ma 16. - la 21.10. (vko 42)
⇒   Ilmoittautuminen kevätlukukauden 2017 tunneille ma 27.11. - su 10.12.
⇒   Joulukirkko -tilaisuudet ...
⇒   Itsenäisyyspäivä ke 6.12.
⇒   Syyslukukauden viimeiset tunnit ....
⇒   Leikki- ja soitinryhmien joulukonsertit ...
⇒   Perheryhmien joulukonsertit Kulttuuritalo Stoa ...
      Kulttuuritalo Stoa os. Turunlinnantie 1, HKI 90
⇒   Joululoma ...

KEVÄTLUKUKAUSI 2018:

⇒   Kevätlukukausi alkaa ...
⇒   Ilmoittautuminen musiikkileikkikouluun ...
⇒   Tiedotustilaisuus IHMU -koulun 1.luokalle pyrkivien lasten vanhemmille
      ma 15.1. klo 18.30 musiikkiopisto, os. Untuvaisentie 10, HKI 82
      Itä-Helsingin musiikkikoulu, lisätietoja: www.ihmu.fi 
      1.luokan soittimet syksyllä 2018: viulu, alttoviulu, sello, trumpetti ja harmonikka
⇒   Avoimien ovien -viikko ...
⇒   Talviloma ma 19. - la 24.2. (vko 8)
⇒   Soitinpolku -tapahtuma la 7.4. musiikkiopisto, os. Untuvaisentie 10, HKI 82
      Koko perheen konsertti - ja soitinesittelypäivä.
⇒   Hakuaika musiikkiopiston solistisiin soittimiin ....
⇒   Pääsiäisloma ti 27.3. - ma 2.4. (vko:t 13 ja 14)
⇒   Kevätlukukauden lukujärjestysten mukaiset tunnit päättyvät ...
⇒   Vapunpäivä ma 1.5.
⇒   Musiikkileikkikoulussa jatkavien oppilaiden ilmoittautuminen:
      huhtikuu ti 2. - ma 15.5. (vko:t 18 - 19)
⇒   Musiikkileikkikoululaisten kevätkonsertit ...
⇒   Uusien oppilaiden ilmoittautuminen ma 28.5. - su 10.6. (vko:t 22 - 23)
 

Turvallisuudesta ja perheryhmien toiminnasta

Perheryhmissä lapsen valvominen kuuluu omalle aikuiselle.  Aikuisen toivotaan leikkivän lapsen mukana ja keskittyvän yhteiseen toimintaan. Paras aika vaihtaa kuulumisia muiden vanhempien kanssa on tunnin ulkopuolella.

Musiikkileikkikoulutunneilla liikumme, tanssimme ja leikimme laulun ohessa. On suotavaa, että sekä lapsella ja aikuisella on liikkumisen soveltuva, mukava vaatetus. Turvallisuuden vuoksi lapsi tarvitsee tunnille liukumattomat tossut tai jarrusukat, myös avojaloin voi olla. HUOM! Ei Crocs -kenkiä, kiitos.

Tärkeää

  • Sairaana tai toipilaana ei saa tulla musiikkileikkikouluun
  • Käsien pesu ja WC:ssä käynti aina ennen tunnin alkua
  • Ilmoitus pitkistä poissaoloista opettajalle sähköpostilla tai teksiviestillä
  • Olkaa täsmällisiä tuodessanne ja hakiessanne lasta
  • Huoltajan yhteystiedoissa (puhelinnumero-, sähköposti- ja osoitetiedot) tapahtuvista muutoksista tulee tehdä ilmoitus opiston toimistoon ihmo@ihmo.fi  Muutosilmoituksen voi tehdä myös omalle opettajalle. 
  • Oppilaspaikan peruuttamisesta on aina ilmoitettava musiikkiopiston toimistoon. Tunneilta poisjääminen ei ole hyväksyttävä oppilaspaikasta luopumisilmoitus.

Tuntien peruuntuessa

Lukukauteen voi sisältyä yhteensä kaksi (2) äkillisesti peruutettua opetuskertaa, joita ei korvata. Kuitenkin ryhmäaineissa, kuten musiikkileikki, sijainen pyritään aina löytämään ja tunnit pitämään normaaleina opetusaikoina. Opettajan pidempiaikaisissa poissaoloissa, korvaustunnin ajankohdasta tiedotetaan perheille joko oman opettajan tai opiston toimiston kautta.

Käytössämme on tekstiviestipalvelu, jonka kautta lähetämme tunnin peruutuksesta tiedon yhdelle lapsen huoltajalle (oppilastiedoissa ensisijaiseksi merkitty huoltaja).

Konserttikäyttäytyminen

Musiikkileikkikoulun konsertit ja joulukirkkotilaisuudet ovat oiva tilaisuus opettaa lapselle konserttikäyttäytymistä.

  • Konserttiin saavutaan ajoissa
  • Esityksiä kuunnellaan hiljaa ja lopuksi taputetaan
  • Pienemmille sisaruksille voidaan ottaa mukaan vaikkapa kirja tai muuta puuhasteltavaa
  • Pienimmät kuuntelijat istuvat paikassa, josta heidän kanssaan voidaan tarvittaessa poistua konserttitilasta häiriöttä. Poistuminen esitysten välissä.
  • Puhelimet pidetään suljettuina koko konsertin ajan
  • Pyritään kohteliaaseen ja esiintyjiä huomioonottavaan käytökseen
  • Ajankohtaista tietoa musiikkileikkikoulun tapahtumista musiikkiopiston kotisivulta www.ihmo.fi