alapalkk2-sini

Puhallinorkesteri Itätuuli

Itätuuli (East Wind) on Itä-Helsingin musiikkiopiston puhallinorkesteri, jonka soittajat ovat pääosin 13–18-vuotiaita. Noin 70-henkisessä orkesterissa on myös lyömäsoittimia.

Itätuuli soittaa sinfonista puhallinorkesterimusiikkia. Sen perusti vuonna 1995 Helena Sinisalo, joka johti orkesteria 30 vuotta. Itätuulen uutena kapellimestarina aloitti tammikuussa 2026 Jyri Nissilä.

Itätuuli on kolmiportaisen puhallinorkesterikoulutuksen huippu, jonne soittajat nousevat Tuuliviiri- ja Piiparit-orkesterien kautta. Koulutus perustuu Itä-Helsingin musiikkiopistossa kehitettyyn opetukseen.

Itätuuli on tehnyt suomalaista kulttuuria ja musiikkikasvatusta tunnetuksi konserttikiertueilla niin kotimaassa kuin eri puolilla maailmaa.

Poky

Tämä on Poky ry – IHMO:n Puhallinorkesterien Kannatusyhdistys

Itä-Helsingin musiikkiopiston Puhallinorkesterien Kannatusyhdistys Poky ry toimii vanhempainyhdistyksenä kaikille IHMO:n puhallinorkestereille.

Tärkein toimintamuotomme on varainhankinta; sillä mahdollistetaan paljon yhteistä hyvää. Esimerkiksi orkesterimatkojen soittajakohtaiset omavastuukulut riippuvat siitä, kuinka paljon yhdistyksellä on käytettävissään rahaa matkojen tukemiseen. Tavoitteemme on, että jokaisella soittajalla olisi taloudellinen mahdollisuus osallistua ikimuistoisille matkoille.

Yhdistys tukee lasten orkesteriharrastusta myös esimerkiksi hoitamalla konserttien yhteyteen soittajille välipalaa sekä osallistumalla koti- ja ulkomaisten konserttimatkojen järjestelyihin.

Mukaan toimintaan ovat tervetulleita kaikkien soittajien vanhemmat, olipa soittajasi sitten Piipareissa, Tuuliviirissä tai Itätuulessa. Osallistumalla varainkeruuseen voit vaikuttaa!

Tule siis myyjäksi, varainhankkijaksi, apukäsiksi, kahvinkeittäjäksi, roudaajaksi, kannatusjäseneksi, ideanikkariksi.

PoKy:n jäsenenä saat noin kaksi kertaa vuodessa jäsenkirjeen, jossa saat tietoa yhdistyksen toiminnasta ja orkestereiden suunnitelmista. Jäsenmaksun suuruus on soittajajäseneltä 15 € /vuosi ja kannatusjäseneltä 25 € / vuosi.

Yhdistyksen toimintaa on helppo tukea myös rekrytoimalla kannatusjäseniä soittajien lähipiiristä (huoltajat, isovanhemmat, kummit, muut läheiset). Jäseneksi voit liittyä lähettämällä nimesi, sähköpostiosoitteesi ja kotikuntasi yhdistyksen sähköpostiosoitteeseen poky.ihmo@gmail.com tai ottamalla yhteyttä puhelimitse puheenjohtajaan.

Orkesteri

Konsertit ja kiertueet

Tulevat konsertit:

la 25.4.2026, klo 19: Itä-Helsingin musiikkiopisto 60 v – Juhlakonsertti, Musiikkitalo

la 23.5.2026, klo (tarkentuu myöhemmin): Kevätkonsertti yhteistyössä Apollo-puhallinorkesterin kanssa

Kiertueet:

  • Pariisi 2006
  • Malta 2007
  • Viipuri 2009
  • Yhdysvallat ja Kanada 2010
  • Ruotsi 2011
  • Italia 2012
  • Tallinna 2014
  • Frankfurt 2015
  • Unkari 2017
  • Japani 2025

Media